Kesäkuu mennä hujahti

Yhtäkkiä ollaan jo heinäkuussa, miten tämä aika näin nopeasti menee?

Lapsukaisten 1-vuotissynttäreitä juhlittiin toukokuun lopussa. Pentujen kuulumisia olen saanut ihanasti, kiitos aktiivisten omistajien. Kiitos että pidätte minut ajan tasalla ja lähetätte kuvia ja videoita, lapsosten kuulumiset ovat minulle hyvin tärkeitä ♡

Costo osallistui kesäkuun alussa paikallisen koirakerhon leikkitapahtumaan, jossa siis leikittiin ja opeteltiin saalisvietin käyttöä palkkana. Tapahtuma oli tosi kiva ja siitä jäi paljon käteen.

Kesäkuun puolivälissä osallistuttiin dobo-koulutukseen, se oli myös erittäin hauskaa. Costo nousi pallon päälle hetkeäkään epäröimättä ja tätä harrastusta on jatkettu myös kotona Sokan ja Coston kanssa nyt aika monta kertaa. Oman pallonhan tilasin jo vuosi sitten, mutta nyt se on vasta otettu ahkerammin käyttöön. Myös emännän reisilihakset saa hyvää treeniä ja doboiluhan vahvistaa koirallakin lihaksia oikein mukavasti, niitä syviä sellaisia. Oikein mukavaa yhdessä tekemistä, suosittelen!

Saatiin muutamaksi päiväksi kylään harvinainen vieras, nimittäin Sokan kasvattajan tytär Ranskasta! Megan tuli keväällä Suomeen au pairiksi ja viettää perheessä hoitamassa lapsia Lieksan seudulla muutaman kuukauden. Oli huippua vaihdella kuulumisia, käydä lenkillä ja viettää aikaa koirien kanssa. Megan jaksoi helliä ja rapsutella tyttöjä ihan loputtomasti, joten ne parkkeerasivat aina välittömästi Meganin jalkoihin tai syliin. Oli ihanaa kuulla yksityiskohtaisesti enemmän Sokan sukulaisista, se kuulemma muistuttaa paljon Ranskassa elävää siskoansa ja eleet ja ilmeet ovat suoraan äidiltään.
Me tottakai näytettiin meidän tottistreeniä että mitä sitä osataan. Käytiin myös pitkillä lenkeillä ja lisäksi saunottiin, grillattiin ja käytiin visiitillä Adeakin moikkaamassa.

Luutasuolla kierrettiin 14km lenkki. Kaisa, Kivi ja Kirppu sekä Megan, Costo, Sokka ja minä. Sille päivälle sattui aivan kamalan paahtava helle, mutta selvittiin hengissä!

Megan ja sylivauva Costo 😃

Heinäkuun alussa piipahdimme Kaisan, Sokan ja Coston kanssa Raaseporin näyttelyssä. Costo vei potin olen rotunsa paras ja saaden ensimmäisen sertinsä. Jouduimme siis "isoon kehään" jossa oli kaikki ryhmän rotunsa parhaat. Oli aika pieni olo tuossa tanskandoggin ja nöffin välissä 😄

Latvian Golden St.Bernard erikoisnäyttely

Viime perjantaina lähdettiin Tanjan kanssa minilomalle Latviaan. Minun tarkoitukseni oli ottaa Sokka ja Costo matkaan, mutta suunnitelmiin tuli muutos kun Costolla alkoi ensimmäinen juoksu 11,5kk iässä juuri ennen reissua. Latvian näyttelysäännöt kieltävät juoksuisen koiran tuomisen koko näyttelyalueelle, joten se siitä. Costo jäi kotiin äitini tullessa eläimiäni hoitelemaan reissun ajaksi.

Tanjan Risto tuli mukaan, joten oli Sokalla autossa sentään matkaseuraa. Tyypit ottivat matkan ja reissaamisen laivalla niin rennosti, että ei oikein rennommin voisi ottaakaan.

Näyttelykuvat on lainattu Latvian näyttelyn ryhmäsivulta, en tiedä kuka on kuvaaja (joku Alex vissiin), mutta kuka onkaan niin kiitos kuvista.
Sokka osallistui erikoisnäyttelyn lisäksi yhteen ryhmänäyttelyyn. Erikoisnäyttelyn tuomari oli WUSB-tuomari ja rodun erikoistuomari, saksalainen Carl Otto Mastrup. Sokka oli avoimen luokan paras narttu ja lopuksi jäi nartuissa toiselle sijalle. Pokaali saatiin kuitenkin ja lisäksi osallistumisoikeus "paras pää" -kisaan.

Oltiin samassa luokassa Astonin (eli pentueen isän) siskon kanssa (oikealla), joka jäi meille kakkoseksi vaikka omaa pitkän tittelirivin eli on melkoisen monen maan muotovalio! Meidän saama sijoitus oli suomalaisittain kirjoitettuna kaiketi ERI SA AVK1 PN2 tai jotain semmoista.

Paras pää-kisassa Sokka tuli neljänneksi ja tuomari kävi erikseen kehumassa Sokan päätä ja sanoi, että on suuri kunnia sijoittua "paras pää"-kisassa. Hänen mielestään bernhardinkoiran pää on tosi suuri osa kokonaisuutta.

Ryhmänäyttelyssä bernhardinkoiria olikin vähemmän kuin erikoisnäyttelyssä. Sokka sai arvosanan/sijoituksen ERI SA AVK1 PN1 VSP SERT eli hyvin meni! Saatiin ruusukkeet ja pokaali.
Reissu oli todella kiva ja leppoisa, hotellit mukavia ja sääkin suosi.

Kiitos vielä Tanjalle ja Ristolle erinomaisesta matkaseurasta!

Lahden ryhmänäyttely 1.5.2018

Vappupäivän aamuna otettiin Kaisan kanssa auton nokka kohti Lahtea ja ryhmänäyttelyä, jonne oli Coston lisäksi pennuista ilmoittautuneet myös Tude ja Hemmo. 

Keli oli sateinen, mutta kun päästiin paikalle Jokimaan ravikeskukseen niin ilma alkoi jo kirkastumaan eikä loppujen lopuksi saatu ollenkaan vettä niskaan. Nuorukaiset saivat purkaa ensienergiat kun käveltiin koko näyttelyalue ympäri, mutta tohkeissansa kaikki kolme olivat kuitenkin. Lyhytkarvaisia oli ilmoittautunut kehään vain kaksi eli Tude ja Costo. Pitkäkarvaisia oli viisi, joista Hemmo oli yksi. Minä kävin pyörähtämässä kaikki kehäreissut ja yllättävän hyvin ne mielestäni menivät! Hiukan vallattomia lapsukaiset olivat ja hampaiden näyttäminen vaatii vielä harjoitusta, mutta seisominen oli aika mallikasta ja juoksemiset myös. Tuomari vaikutti pelkäävän isoja koiria, hän kavahti taaksepäin aina kun koira liikahti. Arvostelut olivat kuitenkin oikein hyvät. Lisää tarvitaan tuomarin mukaan kehäkokemusta, mutta nämähän olivatkin ekat näyttelyt vasta. Silmäluomet saisivat olla tiiviimmät, sanottiin kaikkien kolmen lapuissa. Samoin, että saavat vielä kehittyä ja että ovat keskenkasvuisia. Se nyt on aika selvää kun puhutaan 11kk ikäisistä nuorista. 

Oikein kiva päivä hyvässä seurassa! Sovittiin jo, että mennään uudestaankin.

Kuvat on Anun ja Kaisan ottamia, erityiskiitokset vielä Kaisalle kun lähdit mukaan!

Hemmon luona kyläilemässä

Miehikkälän raunioradalta ajeltiin kotiin Kouvolan kautta, jossa poikettiin Hemmon perheen luona kahvilla ja lenkillä. Olipa mukavaa käydä, kiitokset vieraanvaraisuudesta koko perheelle ja Jannalle kuvista!

Käytiin Jannan kanssa lenkkeilyttämässä Costo ja Hemmo ja lapsukaiset pääsivät vähän irroittelemaankin. Sisarusten kanssa on parhaat leikit!

Rauniohakua harrastamassa

Jaana ja Mikko kutsuivat taas perinteeksi muodostuneelle vuotuiselle "Posso-leirille" Miehikkälään.
Leirin nimi tulee siitä, että siellä syödään tuoreita, uunilämpimiä possoja, joka ei siis missään nimessä ole sama asia kuin munkkipossu. Vesi herahtaa kielelle pelkästä ajatuksesta, tätä harvinaista herkkua kun on tarjolla vaan Posso-leirillä (paitsi ehkä niille jotka asuvat Kotkan tai Haminan suunnalla).

Costo oli ensimmäistä kertaa mukana, Sokka teki debyyttinsä kaksi vuotta sitten eli nyt pääsi mukaan jo toista kertaa. Keli oli aurinkoinen ja kuiva, porukka jälleen kerran iloista ja mukavaa. Superkiva päivä etsinnän merkeissä!

Kuvat otti Kaisa Heikkerö, kiitoksia hienoista otoksista!

Costo kiipeili muina miehinä tiilikasoissa ja keikkuvilla betonilaatoilla ja peltilevyillä ja sai kouluttajalta kehuja. Ei ainakaan millään muotoa alusta-arka :D

Kun oli tutustuttu alueeseen niin tyttö lähetettiin näkölähdöllä etsimään. Ja etsimäänhän mentiin hirmuisella vauhdilla ja innolla! 

Tässä kohtaa oli jo kolme eksynyttä löydetty. Viimeinen etsittiin ilman mitään apuja.  

Jostain täältä se haju tulee... 

 Löytyi! Yrjö, tulehan pois piilosta! :D

 Sitten oli Sokan vuoro. Sokka kävi heti alkuunsa katsastamassa edellisen piilon, jossa varmaan vielä maalimiehen tuoksu leijaili. Se oli kuitenkin tyhjä.

 Ja sinne se putkeen vaan sujahti, vaikka joutui ryömimään kun putki oli paljon matalampi kuin koira. Maalimieshän sieltä perältä löytyi. Peruuttamalla piti tulla pois.

 Yksi oli muoviputken pohjalla, parin metrin syvyydessä. 

 Hetkinen, täältähän tulee maalimiehen tuoksu...

 Kyllä! Elisa löydetty!

Lopuksi voi vähän pussailla. Kohteena tällä kertaa ihana Disa.

Kiitoksia kaikille huipputyypeille kivasta päivästä!

Kaunis, ihana Suoda

Kiitos Sonja aurinkoisista kevätkuvista! ♡ On se vaan kaunis tytteli!

Poseeraaminen on väsyttävää puuhaa!

Pääsiäisen viettoa

Viime viikonloppuna oli pitkät pääsiäispyhät.
Sen kunniaksi huristimme Coston kanssa perjantaina Rajasaareen, matkalla noukimme kyytiin Tanjan ja Riston. Costo ei ole vielä tähän ikään mennessä käynyt koirapuistoissa tai oikeastaan edes leikkinyt vieraiden koirien kanssa. Se olikin silmät pyöreinä kun Riston kanssa sisään kirmatessa vastaan tuli heti kättelyssä pari polvenkorkuista koiraa. Ne olivat ihania. Kun matka jatkui niin niitä tuli vain lisää ja lisää. Ihan mahtavaa, mutta mikä yllätys odottikaan saaren toisella puolella! Niitä oli KYMMENIÄ! Eri kokoisia, eri näköisiä. Kaikki IHANIA! Voi että sitä riemua. Ilokseni huomasin, ettei se rynnistänyt kenenkään vieraan koiran luo, vaan meni kohteliaasti ja jos toista ujostutti niin Costo antoi tilaa ja aikaa eikä ahdistellut ketään.

Pian seuraan liittyi lisää ihanuuksia, nimittäin velipojat Tude ja Hemmo. Voi että oli mukavaa nähdä poikia taas pitkästä aikaa! Telmittyämme aikamme Rajasaaressa, teimme vielä hihnalenkin "kaupungilla", käytiin ottamassa valokuvia ja ihmettelemässä Sibelius-monumenttia. Ystävällinen ohikulkija otti meistä Tanjan kameralla kuvia niin että päästiin koko porukka samaan potrettiin. Kiitos kaikille seurasta ja erityisesti Tanjalle kuvaamisesta!

Seuraavat kuvat: Tanja Sillanpää

Hemmo

Anu ja Tude

Hemmo ja "emännät"

Tude eli Tuisku

Me kaikki

Saatiin pääsiäisterveiset myös Indyn perheeltä, jotka olivat pohjoisessa pääsiäisen vietossa. Kiitos Susanna kuvista ja kuulumisista!

Indy

Indy ja perhe (emäntä vain puuttuu kun on kameran toisella puolella)

Crushin jalka nousee...

Amanda Michiganista lähetti Crush-pojan terveiset:

The Crush is maturing into a Beautiful Noble Beast! Crush would like me to add "Powerful" to that statement. Yes, he is maturing. He began to lift his leg about 3 weeks ago. At first I didn't tell Marty, although I know men are very proud when their dogs begin to lift leg.
Why did I not tell him? The first time it happened we were out to the barn to do horse chores. He sniffed the stack of hay and began to lift his leg. With a loud "No not the hay!!!" I quickly spun his head towards the stack of hay spinning his ass away from the stack and towards me. At this point the hay is safe and Crush and I have pee all over our legs and feet. I'll look into that beautiful and confused face, and run him out to a tree. I say in a very happy voice "go potty" still with the confused look he squats and pees. We finish feeding the horses and I take him to several trees. To my dismay he only squats at each tree. Oh crap did I break the dog?

The next day I make sure we go by trees on our way to the barn, no leg lifting. Once we get into the barn is going to lift on the hay again! "No!" I stop it. Again we go to a tree and get a squat. This goes on for 3 day's. On the 4th day he did not lift on the hay but neither did he lift on a tree or anything else.
That evening Marty came in all aglow after a big blue ball (his favorite time!) outting with Crush. "Honey. I believe Crush is going to lift his leg soon!" he said with an ear-to-ear grin. I know my face mediately squinched into that... oh, um, crap face. His smile went flat "I just thought you might want to know. It's not like he lifted it yet but he picked his foot up a little bit off the ground."
Bahaha! It was now time for confession. Dang it! I did end my confession with a "but we are working on it." This man and dog love me! Well we have come a long way! We have the lift on trees. He now needs to work on heights and balance.

Kutakuinkin sama suomeksi:

Crush on kypsymässä kauniiksi, uljaaksi pedoksi! Crush itse haluaisi, että luetteloon lisättäisiin vielä ”voimakkaaksi”. Kyllä, se on kypsymässä. Se alkoi nostaa jalkaansa noin kolme viikkoa sitten. En ensin kertonut Martylle, vaikka tiedän miesten olevan hyvin ylpeitä kun heidän koiransa alkaa nostaa jalkaa.
Miksikö en kertonut? No, ensimmäisen kerran kun se tapahtui, olimme tallilla hoitamassa hevosten askareita. Se haisteli heinäkasaa ja alkoi kohottaa jalkaansa. Kovaan ääneen huutaen ”EI, EI HEINIIN!” kiepautin nopeasti sen päätä kohti heinäkasaa ja samalla takapuolta pois heinistä, itseäni kohti. Tässä kohtaa heinät olivat turvassa, mutta sekä Crushin että minun sääreni ja jalkani yltä päältä pissassa. Katsahdin noihin kauniisiin, joskin hämillään oleviin kasvoihin ja juoksutin koirani ulos puun juurelle. Sanoin mahdollisimman iloisella äänellä ”menes pissille” ja edelleen hämmentynein ilmein se kyykistyy ja pissaa. Lopettelimme hevosten ruokkimisen ja vein sen uudelleen useammankin puun juurelle. Tyrmistyksekseni se teki vain muutaman kyykkypissan. Voi räkä, rikoinko koirani?

Seuraavana päivänä talleille mennessämme varmistin, että menemme metsikön kautta, mutta jalka ei vaan noussut. Kun pääsimme talliin, jalka alkoi taas nousta heinäkasaan. ”EI!”, pysäytin toiminnon. Menimme taas ulos puun juurelle: ainoastaan kyykky. Sama jatkui kolme seuraavaakin päivää. Neljäntenä päivänä jalka ei noussut enää heinäkasaan, mutta ei liioin puuhun tai mihinkään muuhunkaan.
Sinä iltana kuitenkin mieheni Marty tuli suorastaan hehkuen sisään Crushin ja ison sinisen pallon kanssa viettämänsä leikkituokion jälkeen (hänen mielipuuhaansa). ”Kulta, minä uskon että Crush alkaa pian nostaa jalkaansa!”, hän sanoi suu korvia myöten hymyssä. Tunsin, että naamani tahattomasti venähti vakavaksi. Mieheni hymy hyytyi. ”Ajattelin vain, että haluaisit tietää. Ei se jalkaansa vielä varsinaisesti nostanut, mutta kohotti sitä hiukan maasta jo”.
Apua! Oli tullut tunnustuksen aika. Hemmetti! Lopetin tunnustukseni sanoihin ”mutta olemme kyllä tehneet kovasti töitä asian parissa”. Tuo mies ja koira todella rakastavat minua! No, olemmehan tehneet yhdessä jo pitkän matkan! Nyt meillä sitten jo nostetaan jalkaa puihin. Täytyy vaan vielä työstää korkeutta ja tasapainoa.

Thank you Amanda for this lovely story and photos! Kisses and hugs for Crush! ♡