Vyötärönympärys kasvaa

Mun hoikasta ja sirpsakasta tyttösestäni on tullut paksu. Vyötärönympärys on kasvanut viikossa 76 sentistä 79,5 senttiin. Siis yhdessä viikossa! Kiinnostaisi käyttää tyttönen vaa'alla, mutta ehkä me odotellaan röntgeniin saakka, eläinlääkäristä löytyy sitten vaaka.
Astutuksesta on nyt 34 vuorokautta. Sikiöt ovat kooltaan jo noin 30mm mittaisia. Tässä vaiheessa niiden varpaat ja varpaankynnet alkavat eriytyä ja silmäluomet sulkeutuvat.

Sokka nauttii selällään makoilusta ja vatsan silittelystä. Eilen lenkillä se ensimmäistä kertaa hidasteli, varsinkin ylämäissä. Meidän normaalisti hyvin rivakka lenkkitahti oli eilen sitten rauhallisempaa kävelyä. Tänään on tehty pihahommia ja ulkoilutettu kanoja.

 

 

 

Sinnehän se emännän rukkanen katosi...

 

 

 

 

Rakkaudella, Aston

"Terveisiä Sokalle!

Rakkaudella,

Aston"

SAINT CATERVA ASTON

Kiitos kuvista, Martti Kangur!

Kevättä odotellessa

31 vuorokautta tiineydestä takana ja maha tuntuu kasvavan. Sikiöt alkavat olla jo 24mm pituisia ja niiden kasvojen ja jalkojen piirteet kehittyvät koiramaisiksi. Varpaat ovat jo kehittyneet sekä napanuora. Viiksipedit ovat alkaneet näkymään. Viime lauantaina mittasin Sokan vyötärön ympäryksen ja se oli 76cm, tänään mitta näytti jo 78cm.

 

Kaverukset Riski ja Sokka odottelevat kevättä.

 

 Me saatiin maanantaiaamuna lammen ohuelle jäälle vieraita. Tänään jäät ovat jo kokonaan lähteneet. Kovin keväiseksi ei säätä voi muuten kyllä sanoa, tänä aamuna kun lunta oli useampi sentti.

Tiineenä oleva emä tarvitsee hemmottelua, eikös?

Sokka tarvitsee nyt (ainakin omasta mielestään) ihan erityisen paljon hemmottelua ja rakkautta, ylimääräisiä makupaloja ja kauniita sanoja. Näitä kaikkia kun sattuu ylen määrin saamaan Virpiltä, niin huristimme eilen Virpin hemmoteltavaksi tuohon muutaman kilometrin päähän. Monesti sitä ajattelee, että kunpa sitä joskus omaankin kroppaan satsaisi tällaisia hoitoja. Mutta ei, nyt oli Sokan vuoro (taas).

Virpi on koirahieroja ja eläintenhoitaja sekä viime vuosina erikoistunut ja kouluttautunut vielä syvemmin selän traktio- ja liikehoitoihin (https://www.facebook.com/Koirahieronta-Vikapala). Hänellä tuntuu olevan aina meneillään uusia kursseja ja koulutuksia ja hänen hoidoissaan saa aina tarkasti seurata käsittelyn etenemistä kattavan ja ymmärrettävän selostuksen kera. Siinä on kyllä ihminen oikeassa tehtävässä! Sen lisäksi että minä tykkään Virpistä, Sokka on aivan HULLUNA VIRPIIN. Kun kaarramme pihaan, se ei meinaa niin sanotusti housuissaan pysyä. Ennen rauhoittumista patjalle, Sokalla menee hyvä tovi halaillessa ja pusutellessa ensin hemmottelijaansa. Aina käsittely ei ole pelkkää nautintoa, vaan Virpi löytää kyllä joka kerta jotain jumeja sekä kipeitä trigger-pisteitä. Sokka on kuitenkin oppinut, että vaikka välillä tekee kipeää, niin lopuksi on autuaallinen olo.

Virpi saa siis tehdä sille mitä ikinä haluaa, koska Virpi on Virpi.

Jo ennen kuin päästiin hoitohuoneeseen, Sokalta oli paikallistunut rapsuttelun lomassa joitakin jumissa olevia kohtia. En ihmetellyt yhtään, kun ottaa huomioon tämän kevään pitkän jäisen kauden ja ne lukemattomat liukastelut omalla pihalla, koirien leikeissä ja lenkeillä. Ensin käsiteltiin pään alue, jossa siinäkin oli jo pari kireätä kohtaa. Oli pakko myöntää, että retuuttamisleikkejä on meillä leikitty ja se tuntuikin kuulemma Sokan leuassa. Myös poskissa oli hieman kireyttä (luit ihan oikein, noissa löllöposkissa kireyttä!). Kaikki kuitenkin saatiin auottua ja nyt on taa löysät posket :D

Etutassuista löytyi omat käsiteltävät pisteensä, samoin lavat olivat aika tiukat.

Sokan mielestä välillä täytyy ottaa oikein kaikki ilo irti ja esitellä kasvavaa mahaa. Sokan mahasta muuten täytyy sanoa, että se oli Virpin(kin) mielestä aikamoisen iso. Ja nuo utareet!

Kun päästiin takaosaa kohti, Virpi kysyi oliko astutuksessa ollut tilanne, että Sokan häntä olisi jäänyt uroksen väliin. Myönsin, että kaksi kertaa oli Sokka vingahtanut, kun häntä jäi väliin siinä lauantai-illan sähläilyssä ennen kuin annoimme nuorukaisten hoitaa homman itse. Se oli aiheuttanut melkoisen jumin hännän tyveen ja aika pitkälle matkalle hännän tyvestä. Siinä kun asia tuli ilmi niin tajusinkin, että sen hännän liike on ollut enemmän hännänpäällä tapahtuvaa. Häntää hoidettiin aika pitkään ja siellä oli melkoisen kipeitäkin kohtia, mutta nekin saatiin avattua ja lopulta Sokka huokaisi pitkään merkkinä siitä, että sitä helpotti. Myös lantion kohdat, joista uros ottaa kiinni noustessaan nartun selkään, olivat selvästi kireät. Kaikki saatiin kuntoon ja niin sanotusti avattua Sokan "runkoon" pennuille lisää tilaa. Sovittiin, että tullaan vielä viikon kuluttua uudelleen hoitoon varmistamaan, että mikään nyt avatuista paikoista ei ole lähtenyt uudelleen jumiutumaan ja jollei muuta niin vaan hemmottelureissulle. Tiineyden viimeisellä kolmanneksella tällaista käsittelyä ei enää saakaan tehdä, koska "liiallinen" hyvän olon tunne voi aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen käynnistymisen ja sitä riskiä emme tietenkään ota. Uskomatonta, että tiineys on jo lähes puolessa välissä!

Sovittiin alustavasti myös, että Virpi voisi käydä pennut läpi ennen luovutusta uusiin koteihin, niin päästään antamaan sillä saralla mahdollisimman hyvät lähtökohdat pikkuisille kun sen aika on. Ihan huippua, vaikka ajatuskin pentujen lähdöstä pistää jo melkein tipan linssiin. Hullua sinänsä, kun ajattelee etteivät ole vielä syntyneetkään :P

Yllä olevissa kuvissa taustalla muuten näkyy dobopalloja enkä voi olla laittamatta tähän kuvaa viime syksyltä, kun oltiin Sokan kanssa Virpin houkuttelemana esittelemässä doboa lajina Riihimäen rautatieasemalla, kun oli Riihimäen kulttuuripäivä. Se oli hauskaa!

Aamujumppa

Lähdimme eilen aamulla reippailemaan melkein kukonlaulun aikaan. Aurinko nousi rauhallista vauhtiaan taivaalle ja linnut pitivät aivan mieletöntä konserttiaan. Ilmassa oli raikas kevään tuoksu. Kertakaikkiaan ihana aamu!

Mentiin hiekkakuopan viertä menevää polkua ylös ja ajattelin pysähtyä ylämäen päälle ottamaan pari valokuvaa. Käveltiin reunalle, pudotin jo Sokan hihnan kädestäni ja aloin kaivamaan kännykkää kun huomasin yhtäkkiä, että tämä neitokainen kävelikin vaan kaikessa rauhassa jyrkänteeltä alas! Kuului vaan kova vierivien kivien kolina kun Sokka hävisi näkyvistä. Otin äkkiä pari askelta reunalle katsomaan ja siellä se paineli jo puolessa välissä rinnettä täysin siemauksin nauttien vauhdin hurmasta upottavasta hiekassa. Hetken mietin, että meidän täytyy kiertää polun kautta hakemaan se alakautta rinteestä, joka on todella jyrkkä (kuva ei anna oikeutta). Se kuitenkin lähti kiipeämään rinnettä siksakkia ylös, välillä luisuen vähän takaisin alaspäin mutta kivuten uudelleen. Minä jo vähän huolestuinkin, mutta Sokalla näytti olevan oikein hauskaa. Lopulta se löysi kohdan, josta pääsi takaisin jyrkänteen reunalle eikä edes näyttänyt kovin hengästyneeltä, saati väsyneeltä. Lenkkimme jatkui siis pienen kuvaussession jälkeen.

 

 

 

  Kurkipariskunta on pari viikkoa sitten saapunut läheisille pelloille ja niiden ihmeellinen ääni kantautui kovaa korviimme metsästä tielle tultuamme. Kaukana ne silti olivat eikä niitä muut pahemmin ihmetelleet kuin minä. Kännykällä ei hyviä kuvia noin kaukaa saa, mutta pitihän sitä vähän yrittää. 

 

Iltapäivällä meillä oli bh-kurssin viimeiset treenit. Aiheena oli kaupunkiosuuden treenaaminen, joten olimme sopineet ryhmän kanssa tapaamisen Riihimäen Citymarketin parkkipaikalle. En tiedä kumpi auttaa enemmän: meidän "maalaisten" säännöllisen epäsäännölliset kaupunkikävelyt vai Sokan "lehmänhermot", mutta tyttö oli niin kuin kotonaan siellä vilinässä että olin oikein ylpeä pikkuisestani. Sellainen se kyllä yleensä on, viilipytty :D

Pavunkokoiset möykyt

Eilinen päivä meni ultran tulosten huumassa. Ehdin kokea siellä ensin kauhun hetkiäkin, kun lääkäri oli muutaman sekunnin hiljaa, ennenkuin pentuja alkoi näkymään. Oli kuulkaas pitkät sekunnit! Sokka nautiskeli "mahan silittelystä" rennosti selällään maaten, ketarat kohti kattoa. Se oli jotenkin kyllä vaikuttava hetki, hämärässä huoneessa katsellen kuvaruudulta pieniä tummia pallukoita.

Nyt on astutuksesta kulunut 27 vrk eli kahdeskymmeneskahdeksas vuorokausi on menossa. Alkioiden kehot alkavat näyttää oikean mallisilta ja niille alkaa kehittyä kasvonpiirteet. Ne ovat jo noin 14mm mittaisia. Ajatella, pavunkokoisia möykkyjä! Tässä vaiheessa ne kasvavat hirmuista vauhtia, viikon kuluttua ovat jo yli tuplasti isompia.

Tunnustellessani eilen Sokan kylkiä, tajusin että ruokaa täytyy nyt alkaa lisäämään. Pennut vievät jo tietenkin melkoisesti energiaa. Vielä muutama viikko mennään Golden Eaglen normaalilla aikuisruualla, mutta pian saadaan vaihtaa sitten "mammaruokaan". Satuin lukemaan juuri pitkän keskustelun, jossa kasvattajat kertoivat kokemuksiaan miten tiineenä olevat nartut ovat saattaneet jossain vaiheessa lopettaa syömisen kokonaan. Todella moni oli siinä ketjussa kommentoinut joutuneensa syöttämään narttujaan väkipakolla, jopa neljä viikkoa. Koirat olivat pistäneet kaikin voimin vastaan ja niille oli jouduttu väkisin työntämään ruokaa kurkusta alas. Moni oli ollut samassa tilanteessa, mutta löytänyt jonkin ruoka-aineen jota koira oli lopulta suostunut syömään kun kaikki mahdolliset oli jo kokeiltu. Mietin, että se olisi kyllä aika kamala tilanne ja jotenkin koko ajatus tuntuisi hyvin kummalliselta. Onneksi Sokan ruokahalu on koko ajan ollut oikein hyvä ja tuntuu vaan kasvavan. Pahoinvointeja ei ole ollut, mutta kai niitä voi olla vielä meillä edessäkin. En osaisi mitenkään kuvitella, että tuo ahne tyttö menisi syömälakkoon!

Eilisilta meillä otettiin rennosti sohvalla, mitenkäs muutenkaan kuin pää tyynyllä :)

Pentuja näkyvissä!

Pikainen päivitys kaikille odottajille: pentuja näkyi ultrassa useita! Tämä tyttö on nyt happy happy happy! Sovittiin, että mennään röntgeniin sitten vielä katsomaan tarkka määrä, mutta nyt näyttää siltä, että kyllä niitä siellä tosiaan monta oli! Nyt töihin, jatkan myöhemmin juttua tarkemmin :)

JIPIIIIIIII!

Aamulla ultraan

Jännitys tiivistyy. Aamulla pakkaudumme Sokan kanssa autoon ja huristamme Itavet-eläinlääkäriasemalle, jossa ilmeisestikin mahakarvat ajellaan ja sitten päästään kurkkaamaan ultralla, onko pentuja tulossa. Kaikki merkit siihen viittaavat, mutta huomenna saadaan varmuus. Jos tulos näyttää, että pentuja on tulossa, alkaa kokonaan seuraava aikakausi: ihan oikea pentujen tuloon valmistautuminen.
En tiedä, miten meillä maltetaan nukkua ensi yönä!?! Tai siis veikkaan kyllä, että talouden nelijalkaiset vetelevät hyvinkin sikeitä. Sen sijaan itseni lisäksi taitaa olla muutama muu taloutemme ulkopuolinen kaksijalkainen, jota huomisaamun ultra jännittää.

Lupaan tiedottaa heti huomenna aamupäivällä lisää! Pitäkäähän peukkuja! <3

Ei kai tässä nyt niin jäniksen selässä olla

Tänä aamuna meinattiin olla, nimittäin jäniksen selässä. Aamulenkille lähtiessä avasin oven ja samassa meidän pihasta, meistä parin kymmenen metrin päästä pinkaisi iso rusakko juoksuun. Koirat saivat niin sanotun lentävän lähdön sen perään.
Meinasin jo ajatella, että näinkö se Sokankin riistavietti heräsi, mutta ei. Tyttönen pysähtyi heti metsän reunaan, vilkaisi minua ja jolkotteli tyytyväisenä minun mukaani jatkamaan lenkkiä. Ihmeellistä. Susi liittyi seuraamme metsässä muutamaa minuuttia myöhemmin, sekään ei ollut saanut jänöä onneksi kiinni.

Tiineydestä on takana nyt 24vrk. Se tarkoittaa, että alkioilla alkaa kehittyä raajat ja ne ovat jo noin 10mm mittaisia. Olisi jo perjantai ja ultra, tämä odotus käy raastavaksi!

Eilen Sokka tuntui väsyneemmältä, ei vastannut ollenkaan Suden leikkiinkutsuihin. Hyvin se silti jaksoi 5km lenkin, mutta illalla nukkui niin sikeästi, että sain herätellä sen ulos ennen nukkumaan menoa. Tämäkin on varmaan aivan normaalia käytöstä tässä vaiheessa, mutta kaikki vähänkin normaalista poikkeava pistää heti epäilyttämään tällaista vilkkaan mielikuvituksen omaavaa. Yritän ottaa rennosti ja Sokka ainakin ottaa, se on kaiketi pääasia.

Meinasi paisti mennä parempiin suihin...

Meillä oli pääsiäisen kunniaksi naapurin kanssa sovittuna yhteinen niin sanottu lähiruoka-gourmet-illallinen johon aamuyön hämärissä yhdessä tuumin ryhdyttiin. Ensimmäinen homma oli hakea orrelta ruoka-ainekset kun ne ovat vielä unessa eivätkä näin ollen aiheuta kohtausta kanalaumassa. Tällä kertaa kaksi nuorta kukkoa oli valittu tehtävään. Tämä homma suoritettiin jo rutiinilla.

Aamupäivällä, kun illallisaineksemme olivat jokusen tunnin riippuneet, ajattelimme jatkaa operaatiota. Kukkopojat oli jo dipattu kuuman ja kylmän veden kautta odottamaan työläintä vaihetta eli kynimistä ja minä menin hakemaan sisältä vielä tarvikkeita naapurin laitellessa välineitä pihalla kuntoon. Sokka oli katsellut valmistautumistamme kaikessa rauhassa, toki mielenkiinnolla mutta kiltisti etäämmältä, kuten näissä hommissa aiemminkin.

Yhtäkkiä kuulin ulkoa huutoa ja kurkatessani ikkunasta, pihalla näkyi käsiään hurjasti viuhtova naapuri sekä kukko suussa vastakkaiseen suuntaan pinkova bernhardinkoira. Juoksin ovelle ja ikäänkuin refleksinä suustani pääsi automaattisesti "PERKELE" aika suurella äänenvoimakkuudella. En tiedä kumpi tehosi paremmin, desibelit vai sanavalinta. Koira kuitenkin pysähtyi saman tien ja kääntyi kannoillaan minua kohti. Se lähestyi minua madellen ja korvat luimussa, häntä alhaalla heiluen. Se tiesi tottakai tehneensä jotain, joka ei ollut oikeastaan emännän mieleen. Se tuli suoraan eteeni kukko suussaan, mutta pitäen siitä tiukasti kiinni. Kuulin, kuinka päättömältä linnulta kylkiluut vaan rasahteli. Näky oli jopa vähän huvittava. En ojentanut kättäni lintua ottaakseni, mutta suustani pääsi painokas "SOKKA IRTI".
Lintu putosi saman tien maahan. Edessäni istui surkean näköinen, säälittävä pieni ja nälkäinen koira. Koira sai isot kehut. Enpä olisi uskonut, että se noinkin ison aarteen luovuttaa näin helposti.

Kyllä meitä nauratti kun päästiin jatkamaan hommia.
Sokka seurasi operaatiota ihan tyytyväisenä vieressä makoillen ja sai välillä herkkupaloja, joita putsauksessa jäi yli. Kuuliaisempi koira ei olisi alun alkaen kukkoa edes ottanut, mutta kyllä tuo Sokka ihan kuuliainen on sekin!

 

Ruuan valmistamisen katselukin on niin rankkaa
hommaa että sen päälle maistuu kunnon unet...!

Pääsiäislystiä

Jotkut sanoo, että pitkäperjantai on kärsimyksen päivä. Meillä se oli vauhdikas iloittelupäivä!

 

Leikin varjolla

Kahdeksantoista tiineysvuorokautta takana. Vielä ei ole havaittu aamupahoinvointia, mutta ihan kuin nisät olisivat vähän kasvaneet. Me olemme käyneet ahkerasti kohottamassa kuntoa juoksulenkeillä, mutta ollaan ehditty välillä myös leikkiäkin.
Bernhardinkoirat eivät kaikki ole lelujen perään, mutta tältä tytöltä löytyy leikkimieltä. Iso vinkuva tennispallo on kivoin noudettava lelu ja taisteluleikkejä käydään mustan karvapatukan kanssa. Musta karvapatukka on Sokan mieluisimpia leluja ja paljon herttaisempi miltä kuulostaa. Ainoastaan ns. purutyyny menee tällä hetkellä patukan edelle.

Sokkahan tykkää kanniskella leluja suussaan varsinkin silloin, kun jostain oikein innostuu. Meillä ohjataan kyseinen innostuminen leluihin esim. päivittäin silloin, kun tulen töistä kotiin. En halua kuolaa ja karvaa vaatteisiini, ennenkuin olen vaihtanut arkirytkyt päälle - tämä kuulostaa siltä, että sitten niitä vaatteisiini haluan ja se tietenkin pitää paikkansa. Saattaa myös kuulostaa, että bernhardinkoirasta lähtee kuolaa ja karvaa - näin ei luonnollisestikaan missään nimessä ole.

Sokalle riittää, että osoitan sormella lelua niin se nappaa lelun suuhunsa eikä tule tökkimään nenällään minua ennenkuin olen siihen valmis. Kätevää.

Olen ajatellut, että ennen viikkoa 17 ei päätäisi ultraan, mutta eläinlääkärimme vahvisti, että voimme tulla jo ensi viikon lopulla. Varasin ajan ensi viikon perjantaille. KÄÄK, siihen on enää reilu viikko! Ihan mahtavaa. Voi kun viikko menisi nopeasti!

Meillä odotellaan kovasti jäiden sulamista. Joka päivä käydään tarkistamassa, kuinka monta senttiä sula alue on suurempi kuin edellisenä päivänä.

Hyvän mielen viikonloppu

15 vuorokautta on astutuksesta kulunut ja odotus tuntuu tuskallisen pitkältä. Jos joku tietää, miten voisi hypätä ajassa kaksi viikkoa eteenpäin niin saa vinkata ;)

Miten voikaan olla, että vaikka päivät tuntuvat menevän kamalan nopeasti, niin aika ei silti kulu?! Ultraan menemme siis viikolla 17 ja sieltä saadaan toivottavasti sen verran tietoa, että jaksetaan odottaa muutama viikko rauhassa.

Sikiöiden kehityksen suhteen nyt ollaan siinä vaiheessa että alkioilla on pitänyt kiirettä solunjakautumisessa ja tällä hetkellä toivottavasti alkiorakkulat ovat kohdussa ja asettautuvat kohdunsarviin. Ne ovat nyt vielä noin neljäsosamillin kokoisia, mutta loppuviikolla jo kahden millin kokoisia. Pieniä vielä, mutta kasvuvauhti on hurjaa. Arviolta viikon päästä alkioiden aivot ja selkäranka alkavat kehittyä.

Viikonloppuna saatiin mieluisia vieraita ja tehtiin paljon pihahommia. Sokka osallistui tulemalla rapsuteltavaksi aina, kun joku piti työnteosta taukoa ja muutoin vartioi tärkeän näköisenä pihaa.

Eilen kävimme vielä yhden naapurin luona, jossa oli lapsenlapset kyläilemässä. Pikkupoikia alkuun vähän jännitti noin iso koira, mutta Sokka lempeällä käytöksellään valloitti ja pojat olivat aivan innoissaan. Lähtiessämme molemmat kävivät vielä halaamassa ja hyvästelemässä Sokan. Tyttönen oli kovin mielissään saamastaan huomiosta. Oikein hyvän mielen visiitti!

Lauantain treenit menivät myös oikein hyvin. Sen sijaan meidän treenien jälkeen halliin tulevalla uroksella oli keskittymisongelmia. Ilmeisesti Sokka jättää edelleen jotain huumaavan hyvää hajujälkeä…
Treenien päätteeksi meillä oli Sokan kanssa kunnon leikkituokio joka kruunasi hyvän mielen treenit. Meillä on ollut nyt paljon hyvää mieltä: hyvän mielen lenkkejä ja hyvän mielen laiskotteluja. Endorfiinit jyllää.

Sokka pääsi naapurin syliin sohvalle ja kuten näkyy, se oli mukavaa.

Lenkin päätteeksi poseerattiin naapurin landseerin kanssa.

Vain yksi keppi on SE PARAS. Siitä täytyy pitää kiinni!