Luopumisen tuskaa

Olen oikein yllättynyt, miten hyvin olen saanut pidettyä itseni koossa pentujen luovutusten hetkellä. 

Vähän on silmät kostuneet, mutta tunnustettakoon, että kun perävalot häviävät mäen takse, niin on täällä vähän vollotettu. Se kaiketi on ihan sallittua.

Tänään oikein mietin, että mikähän sen tekee, että jokaisen pennun lähdön jälkeen on olo niin raskas? Muutaman tunnin tuntuu siltä, ettei olisi nukkunut moneen päivään. Sekä fyysisesti että henkisesti on aivan puhki, ei jaksa tehdä yhtään mitään ja tuntuu, että maailma oisi romahtanut. Sitten kun alkaa tulla kuulumisia, miten on matka mennyt ja miten on uuteen kotiin sopeuduttu, alkaa taas olo piristymään ja kevenemään. Herkässä ovat myös onnen kyyneleet kun saan valokuvia uusista maisemista rakkaiden, tuttujen pikkuisten ympärillä.

Huomisesta on tulossa rankka päivä, kun lähtee sekä Hely että Indy.

Aion ottaa jäljellä olevista piraijanhampaista kaiken ilon irti ja ruuvasin pentulaatikon kahteen osaan, jotta saatiin lisää tilaa. Petasin itselleni sängyn laatikkoon ja me Sokan kanssa aiomme nukkua ensi yön pentulaatikossa. 

Hyvää ja rauhallista yötä kaikille pikku mussukoille!